Kirjoittelin aikaisemmin miellyttämisjohtamisesta ja sen tekemistä karhunpalveluksista ja koin tarpeellisena vielä täydentää.
Miellyttämisjohtamisessa on erittäin korkea kynnys antaa korjaavaa palautetta tai puuttua, kun joku toimii vastaoin yhteisiä pelisääntöjä. Ei haluta keikuttaa venettä, vältellään mahdollisesti ikäviä tilanteita tai keskusteluja, koska joku voi pahoittaa mielensä tai suuttua korjaavasta palautteesta. Karhunpalveluksena viedään tiimeiltä ja yksilöiltä mahdollisuus oppia, kasvaa ja kukoistaa.
Miellyttämisjohtaja panee vastahakoisesti johtoryhmän päätöksiä käytäntöön, jos ne ovat tiimille tai hänelle itselleen epämieluisia. ”Johtoryhmässä tämä päätettiin, olin itse kyllä täysin eri mieltä”. Miellyttämisjohtaja ei halua tuottaa kenellekään pettymyksiä. Hän haluaa olla pidetty. Tällainen puhe ja käytös kylvää eripuraa ja syö luottamusta työyhteisössä.
Johanna Pohjolan kirja ”Vapaaksi miellyttämisestä” tuo vielä kiinnostavan näkökulman. Hänen mukaansa miellyttäminen on itsekästä, koska pohjimmiltaan kyse on miellyttäjän itsensä suojelusta ja hänen halustaan vältellä epämukavuutta. Miellyttämällä pyritään vaikuttamaan ja manipuloimaan toisten tunteita saadakseen kiitosta tai välttääkseen paheksunnan. Miellyttämistä ei pidä sekoittaa ystävällisyyteen, jossa motiivi on pääsääntöisesti hyväntahtoisuus.
Miellyttämisjohtamisen vastavoimana voisi olla rohkeus. Sukelletaan siihen seuraavassa peilissä.
Lue lisää johtamisen palveluista

